Lauantaina 30.8. juoksin Tampereella puolimaratonin. Kyseessä oli minulle ensimmäinen virallinen ns. normaali puolimartsa, sillä tunturissa juostuna homman nimi oli todellakin aivan toinen. Tällä kertaa minulla oli aikatavoite, joka oli alun perin alittaa 2 tuntia. Kuitenkin parina edellisenä päivänä nettiä penkoessani löysin jostakin taulukon, jonka mukaan naiselle "hyvä" aika puolikkaalla on alle 1 h 51 min. Päätin siis pyrkiä siihen, mikäli juoksu kulkisi.
Suunnitelmana oli juosta ensimmäinen kierros kahden tunnin jäniksen peesissä ja rutistaa toinen kierros kovempaa. Alku oli kankea (kuten aina) ja ehdin jo ajatella, että hyvä juttu jos edes pysyn jäniksen tahdissa loppuun asti. :) Kuitenkin suunnilleen 6 km kohdalla juoksu rupesi kulkemaan ja laskettelin loivassa alamäessä jäniksen ohi. Sen jälkeen jatkoin suhteellisen rentoa menoa ensimmäisen kierroksen loppuun saakka. Stadionilla ensimmäisten 10,5 km jälkeen ja toisen kierroksen alkaessa aikaa oli kulunut suunnilleen 58 minuuttia. Toisella kierroksella oli siis juostava aika paljonkin kovempaa, koska halusin alittaa epämääräisen tavoitteeni. :D Vilkuilin koko ajan sykemittarin keskivauhtia ja yritin saada lukua pienemmäksi. Lopussa askel alkoi painaa, mutta pääsin takaa tulevan kokonaista maratonia juoksevan 3 h 30 min -jäniksen peesiin, joka tsemppasi hyvin loppuun saakka. Siinä kirissä pystyin puristamaan toiselle kierrokselle ajan 53 min. Yhteensä aika meni hieman yli 1 h 51 min, mutta olen tyytyväinen juoksuuni. :) Mukana mulla oli 4 geeliä (Pyhällä oli vain 2), joista yhden söin ennen lähtöä ja loput 3 suunnilleen 5 km välein juomapisteillä veden kanssa. Muilla juomapisteillä otin mukillisen urheilujuomaa.
Kokonaista maratonia en todennäköisesti olisi millään jaksanut juosta näin tasaisella ja tylsällä reitillä, mutta tästä puolikkaasta jäi ihan hyvä tunne. Puolikkaita maratoneja voi siis käydä juoksemassa jatkossakin. :) Lisäksi haluan ehdottomasti kokeilla kymppiä, koska tämän perusteella se pitäisi 50 minuuttiin (?) päästä. Edellisestä virallisesta kympistä kun on jo yli 2 vuotta, ja silloin aika oli 57 minuutin luokkaa.
juoksukuvat: Seppo Koskinen 1 ja 2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti