sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Reijon Tupla 50 - Niinisalon kevätmaraton

Tänään juoksin kauden ekan kisani! Puolimaraton Niinisalossa Kankaanpäässä. Alunperin en suunnitellut juoksevani puolikasta näin pian, vaan tarkoitus oli panostaa elokuun lopulla Tampere Maratonilla puolikkaaseen, ja saada sieltä uusi oma ennätys. Keväälle olin suunnitellut kympin kisaa, mutta se suunnitelma näyttää nyt vähän kuihtuvan kasaan, sillä en ole löytänyt sellaista kisaa, jossa paikka, aika ja matka sopisi hyvin yhteen mun muiden suunnitelmien kanssa. Toki olisin voinut tänään juosta kympin, mutta äiti sai mut houkuteltua puolimaratonille, mikä ei tosin ollut vaikeaa. :D Mulla taitaa olla vähän rimakauhua sen kympin kanssa, koska se on alusta loppuun niin raskas matka. Puolikkaalla on varaa vähän hölläilläkin, ja se tuntuu tutummalta, koska viime kesänä juoksin saman matkan lappu rinnassa. Kympin kisasta on enemmän aikaa ja muistikuviin liittyy enemmän hampaat irvessä taistelua. Tarkoitus olisi kuitenkin se kymppikin jossain juosta! Pitää keksiä kesälle joku hyvä ja nopea kisa, koska todellakin haluan testata, mihin rahkeet mulla nykyään riittää.

Lähdin tänäänkin ihan tosissani testaamaan, missä mennään kunnon kanssa. Pari viikkoa sitten ilmoittautuessa olosuhteet näytti jo tosi hyviltä, kadut oli aivan sulat Kuopiossakin ja kevät oli niin kovaa vauhtia menossa eteenpäin. Viikko sitten ilmoille pamahtanut "takatalvi" sai mut jo melkein vaipumaan epätoivoon ja vähän pisti epäilyttämään, että missähän olosuhteissa saa sitten tarpoa. Onneksi täällä etelämpänä on kevät kuitenkin sen verran edempänä, että ei loskassa ja jäässä tarvinnut liukastella. Sää oli sellainen pilvinen ja osin tosi tuulinen +4°C. Joka tapauksessa, eilinen testijuoksu ei ihan tuoreimpia mahdollisia jalkoja luvannut, enkä siis lähtenyt kovin päättäväisesti sitä uutta ennätystä hakemaan.

Reijo tarjosi 50v + 50. maraton juhlamaratoninsa kunniaksi osallistujille kakkukahvit!

Porukka lähti matkaan aika reippaasti, mutta pikku hiljaa vauhti tasoittui sellaiseen 5:23 min/km. Alku oli hankala ja taas ehdin jo ajatella, että eipä taida kulkea tänään kovin hyvin tämä juoksu. Lisäksi eilen testijuoksussa mun vasen jalka puutui oudosti ja nyt samaa jalkaa alkoi särkeä jo heti ensimmäisen kilometrin jälkeen. Onneksi kipu kuitenkin turtui aika nopeasti, eikä se enää oleellisesti häirinnyt. Sitten taas kun lihakset lämpeni hyvin, niin alkoi juoksukin rullata ja meno oli hetken aikaa ihan mukavaakin. :) Juoksin alussa jonkun sinitakkisen miehen peesissä. Seitsemän kilometrin jälkeen kyseinen mies jäi kuitenkin kuhnastelemaan juomapiseelle, joten lähdin juoksemaan omillani. Siitä lähtien mun taktiikka oli  "ota edellä juokseva selkä kiinni ja mene ohi". Toiselle kierrokselle lähtiessä (eli 10,5 kilometrin kohdalla) aikaa oli kulunut suunnilleen 55 minuuttia ja tiesin, että kyllä pystyn siihen ennätykseen. Nostin vauhtia ja suunittelin pikku hiljaa hilaavani keskivauhdin alle 5 min/km, jolloin kokonaisaika olisi ollut luokkaa 1:45. Askel alkoi kuitenkin painaa jo hyvissä ajoin ennen maalia. Oikeastaan viimeiset viisi kilometriä oli aika sinnittelyä. Sain kuitenkin ihan hyvin tsempattua itseäni, eikä vauhti päässyt romahtamaan sentään. Parilla juomapisteellä olin ottanut kourallisen rusinoita urheilujuomamukillisen lisäksi, mutta vikalla juomapisteellä en enää pysähtynyt, vaan juoksin ohi. Maalin tavoitin ajassa 1:49:01 ja keskivauhdiksi jäi 05:09 min/km. Mun Garmin tosin näytti matkaksi 21,4 km ja keskivauhdiksi 5:06 min/km. Ennätys sieltä kuitenkin tuli ja suureksi yllätyksekseni kuuluttaja myös kuulutti, että voitin naisten yleisen sarjan! :D Ei ollut Kankaanpäähän tällä kertaa eksynyt tämän kovempia alle 40-vuotiaita naispuolimaratoonareita. Tyytyväinen olin kuitenkin omaan suoritukseeni, joten ei se nyt huonoltakaan tuntunut vastaanottaa hienoa pokaalia. :) Ja oli muuten ensimmäinen palkintosija ikinä missään juoksukisassa!


Kokonaisuutena juoksu ei tuntunut helpolta, vaan loppujen lopuksi aika paljon sain repiä itseäni eteenpäin. Nyt on juoksukisahinku hetkeksi tyydytetty. Ehdin jo miettiä, että juoksenko ollenkaan enää tänä vuonna puolikasta, kun nyt jo sain sen mitä hain, eli ennätyksen. Luultavasti mieli tekee taas kuitenkin kesällä kokeilemaan, joten taitaa olla parasta laittaa niitä ilmoittautumisia menemään. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti