Vuokatti Trail Challenge 23k

Monet kesät ollaan lomailtu perheen kanssa Vuokatissa. Niin myös tänä kesänä oli samanlaisia suunnitelmia. :) Huomasin, että juuri sopivasti Vuokatissa olisi myös Vuokatti Trail Challenge, ja polkujuoksusta intoutuneena oli tietenkin pakko ottaa osaa. Maratonia en vieläkään halua kokeillakaan ja lyhyin 10 km reitti ei kulkenut hienoa ja haasteellista UKK-reittiä, joten matkaksi valikoitui totta kai "ehdottomasti Trail Challengen hienoin pätkä niin polun laadulta kuin maisemienkin puolesta" eli 23 km matka.

Ikävästi vajaata viikkoa ennen VTC:tä mulle iski flunssa. Onneksi ei kuitenkaan mikään kovin paha tauti, eli perjantaina olin jo sitä mieltä, että voin kyllä juosta. Valmistautuminen kuitenkin oli taas kerran aika kehnoa, joten en kovin suurin odotuksin lähtenyt matkaan. Lauantainakin mulla oli vähän vielä köhää, mutta muuten oli ihan pirteä olo (halusin vaan päästä juoksemaan hinnalla millä hyvänsä). Lähtö oli vasta iltapäivällä klo 13:30 Teerivaaran kyläkoululta. Ehti siis nukkua hyvin ja valmistautua kisaan koko aamupäivän. Käytiin hakemassa kilpailumateriaalitkin vasta päivällä samalla kun suunnattiin lähtöpaikalle.

Koko päiväksi oli luvattu sadetta ja illaksi ihan ukkosiakin. Lähtöpaikalla tihkutti vähän vettä, mutta ilma tuntui muuten ihan mukavalta. Asettauduin lähtörykelmässä vähän puoltaväliä edemmäksi ja lähtömerkin kajahtaessa sullouduttiin pienelle peitteiselle polulle. Heti huomasin, kuinka mun jalkoja rupesi särkeä ihan kauttaaltaan. Ensimmäinen ajatus oli, että johtuu flunssasta, mutta sitten tajusin, että syy on kompressiosäärystimet, koska mulla on aikaisemminkin tullut niistä särkyjä jalkoihin. Sen takia myös ostin talvella kokoa isompia säärystimiä, mutta ei näköjään auttanut asiaa. En kuitenkaan heti viitsinyt alkaa riisumaan niitä, koska en halunnut tippua jonon kyydistä heti alkuunsa ja joutua peräpäähän ohittelemaan sitten hitaampia. Laskin kuitenkin säärystimet nilkkoihin ja heti helpotti vähän. Eteneminen oli haasteellista myös märkyyden takia ja varsinkin pitkospuut oli erittäin liukkaita ja piti vain varovasti hipsutella niiden yli. Pysyttelin jonon tahdissa, vaikka vähitellen porukka hajosi pienemmiksi ryhmiksi. 4 km kohdalla oli jo niin väljää, että päätin ottaa säärystimet kokonaan pois. Piti ihan kengätkin siinä riisua ja antautua ötököiden syötäväksi, mutta oli se vapauttavaa jatkaa sen jälkeen juoksua ilman puristavia säärystimiä. Siinä vaiheessa sadekin oli jo loppunut ja ilma muuttunut tosi hiostavaksi. Aurinkokin näyttäytyi ja olo oli melkein kuin tropiikissa. Matka jatkui kuitenkin ihan siedettävissä merkeissä. Polku oli helppoa ja kyllähän se juoksu ainakin loivaan alamäkeen kulki ihan hyvin.

Kutakuinkin 7 km jälkeen alkoi koko matkan haastavin osuus. Tolhovaaralle nousu oli teknisesti tosi vaikeaa, kivikkoista ja jyrkkää "polkua". Siinä vauhdit putosi ihan kokonaan. Liukastakin oli kun mikä, joten kiipeäminen ja etenkin laskeutuminen oli erittäin haastavaa. 10 km kohdalla helpotti, kun kippasin huoltopisteeltä vain suun täyteen suklaamustikoita, polku helpottui huomattavasti ja pääsin jatkamaan matkaa yksinäni. Siihen saakka olin siis juossut pienen letkan mukana, mutta täytyy sanoa, että polkujuoksu on helpointa ihan yksin, kun näkee selvästi eteensä ja voi edetä ihan omassa tahdissa. Reittiohjeissa sanottiin, että viimeiset 12 km ovat vaikeimmat, mutta mun mielestä ne oli aika helpot Tolhovaaraan verrattuna. Olihan se matka siitä eteenpäin yhtä nousua ja laskua, mutta polku oli helppoa ja mulla alkoi juoksukin viimein kulkea edes jotenkin. 10-15 km väli mulla oli siis helpompaa, mutta hankaluudet eivät olleet ohi. Maha rupesi ilmoittelemaan itsestään eikä geelit menneet enää alas. Tuskailin monta kilometriä, koska metsä oli aika avaraa, eikä mitään kunnon puskaa näkynyt missään. Lopulta oli kuitenkin ihan pakko poiketa reitiltä ja käydä tekemässä pikku tyhjennyskierros. Siinä vaiheessa matkaa maaliin oli enää viitisen kilometriä, mutta olin nostanut vauhteja sen verran paljon, että jalat alkoi jo väsyä ja polviin sattui varsinkin alamäet. Sain kuitenkin kituutettua maaliin saakka. Tämmöisellä reitillä en olis kuitenkaan pidempää matkaa jaksanut ainakaan näissä olosuhteissa ja tässä kunnossa. Garmin mittasi vaan 22,66 km, mikä ei kyllä haitannut, koska odottelin maalia niin kovasti!

Kuin uitettu koira.

Aika 3:31:28. Juoksu oli vaikeaa ja reitti oli vaikea. Kertakaikkiaan raskas ja hankala matka. Ei jäänyt edes haluja palata uudestaan parantamaan aikaa. Tykkään enemmän vähän juostavammista reiteistä. Tolhovaaran kiviset pyllymäet taisivat olla tälle tytölle vähän liikaa.

Kuvat Vuokatti Trail Challengen kuvia TÄÄLTÄ.