PYHÄ tunturimaraton

Viime kesänä juoksin ensimmäisen puolimaratonini Pyhällä. Reitti oli hieno, meno oli mahtavaa ja halusin ehdottomasti palata tänäkin vuonna samoihin maisemiin! :) Saavuttiin Pyhälle maanantaina suoraan Saariselältä ja yritettiin viikon aikana palautua Tunturisuunnistuksesta. Alkuviikosta tein pari kevyttä 5-9 km hölkkälenkkiä ja keskiviikkona käytiin noin neljän tunnin vaellus Noitatunturilla, joka saattoi olla ehkä vähän turhan raskas veto siihen kohtaan. Torstaina vielä käytiin Kemijärven kuntorasteilla ja perjantaina vaan lepoa ja kisavarustuksen valmistelua.

En ollut viime vuonna ihan tyytyväinen omaan aikaani, joka oli 2 h 53 min, koska voimia oli maalissa vielä jäljellä ja tuntui kuin olisin löysäillyt liikaa matkan varrella. Tämän vuoden tavoite oli siis selvä: aikaa lähdetään parantamaan! Kuvittelin jopa pystyväni parantamaan aikaa reilustikin. Ajattelin pystyväni juoksemaan vauhdilla 7 min/km, jolloin aikaa olisi käytettävissä 22 km matkaan 2 h 35 min. Pitäisihän sen onnistua, kun kerran olen tottunut juoksemaan metsässä ja poluilla ja tavallisenkin puolimaratonin jaksan alle 5 min/km vauhdilla?

Näissä maisemissa juostiin lauantainakin, vaikka tässä kohtaa ei kivuttu aivan näin korkealle. Kuvan nappasin keskiviikkona Noitatunturin huiputuksessa.

Aamu meni jotenkin sumussa ja vaatteiden valinta tuotti päänvaivaa. Sääennuste näytti kurjalta ja epävakaiselta: sadetta ja ukkosta luvassa. Päädyin lopulta t-paitaan, puolipitkiin trikoisiin ja polvisukkiin (virhe), joka osoittautui ihan mukiinmeneväksi asuksi, vaikka olisi shortseissakin pärjännyt hyvin.

Oltiin kisapaikalla ennen yhdeksää, mutta fiilis oli hyvä. :) Ei edes satanut! Lähdöt oli alkumatkan rappusten takia jaettu useampiin ryhmiin. Valitsin omaksi lähtöajakseni puolimaratonin toisen ryhmän klo 9:18. Yritin lähteä matkaan reippaasti. Alun mäet oli kuitenkin todella hitaita, vaikka laskettelurinne, hiekkatie ja pitkospuut sinällään on helppoa alustaa. Jyrkkään mäkeen vaan ei voi painaa mitenkään kovaa, oli suunta sitten ylös tai alas, ja märät rappuset ja pitkospuut oli todella liukkaita ainakin mun kengillä. Pian alkumatkan vuoristoradan jälkeen alkoi viime vuodesta hyvin muistiin jäänyt pitkä ja puuduttava nousu kohti Karhunjuomalampea. Tälläkin kertaa juoksu tuntui todella tahmealta ja tälläkin kertaa sukat puristi jalkoja! Kirosin itseni alinpaan ******, kun oli pakko taas kerran laittaa puristavat sukat jalkaan. Vaikka ne ei olleetkaan kompressiosukat, niin silti ne oli tiukat! Ja puristi! Miksen vaan laittanut niitä maailman mukavimpia housuja, jotka meinasin?? :D Nappasin ekan geelin 6 km kohdalla juuri ennen Karhunjuomalampea ja muistelin, että tästä alkaa sitten se helppo osuus. 

Hilla, äiti, Kirsimarja, minä ja Minttu lähtöpaikalla fiilistelemässä + kisavarustustani.

Loiva ylämäki ja väkisin eteenpäin hilautuminen kuitenkin jatkuivat vielä jonkin aikaa, eikä jalkojen lipsuilu liukkailla kivillä oikein kannustanut nostamaan vauhtia. Vasta kun pitkä loiva alamäki Huttulomaan alkoi, sain nostettua vaihdetta vähän isommalle ja jalatkin alkoi tuntua hyviltä. Samalla sain kokonaista maratonia juoksevan äitini kiinni, aurinko tuli esiin pilvien takaa ja elämä oli yhtäkkiä paljon valoisampaa ja helpompaa. :D Vaihdettiin muutama sana ja jatkoin juoksua, joka alkoi viimein kulkea. Polulle rupesi kuitenkin muodostumaan letkaa, enkä viitsinyt ruveta hirveästi ohittelemaan, koska polku oli ohut ja kiviä ja liukkaita juuria oli siellä täällä. Pääsin kunnolla vauhtiin vasta Huttulomassa 12 km kohdalla, kun pääsin suurimman lössin ohi taktiikallani olla pysähtymättä huoltopisteille. Siellä väliaika oli 1:31:21 ja ajattelin, että eipä kyllä ole tätä matkaa vauhdilla pilattu. Alkoi pitkä loiva ylämäki takaisin päin, ja juoksin niin pitkälle ylös kun uskalsin samalla ohittaen muutamat viisaat ylämäkeä kävelevät kilpailijat. Toinen geeli naamaan ja sitten rauhaksiin jyrkin kohta ylös ja vielä ihan laelle asti. Maisemat oli huikeet Kuorinkiharjulta kaukaisuuteen.

Helppoa polkua Annikinlammelta kohti Karhunjuomalampea. Reittimerkintöjä ei näkynyt vielä keskiviikkona.

Enää ei tarvinnut himmailla kun vaan pahimmat kivikot viimevuoden kaatumista muistellen. Loppumatka Annikinlammelta eteenpäin tuntui tulevan ihan kivasti ja vauhdikkaasti ja otin kolmannen geelin Karhunjuomalammen jälkeen hiekkatiellä ylämessä. Viimeinen nousu Kultakeron päälle oli kova. Muistaakseni se tuli vuosi sitten helposti, mutta nyt teki tiukkaa. Silti ohitin muutamia miehiä kyseisessä nousussa. :D Laskettelurinne alas puolestaan oli viime vuonna yhtä tuskaa polvikivun takia, mutta nyt se tuli helposti! :) Ohitin jopa sen ainoan miehen, joka ohitti mut ylämäessä + muutaman muun. Kello pysähtyi maalissa aikaan 2:46:48. Tasan 7 minuutin parannus viime vuoteen. En osannut olla pettynyt, mutta en ihan täysin tyytyväinenkään voinut olla.

Hilla ja Minttu maalissa! :)

Myös siskoni Minttu ja Hilla juoksivat puolimaratonin. :) Hillalle tämä oli ensimmäinen puolimaraton ikinä ja samoin Mintulle, vaikka Minttu onkin juossut Pirkan Hölkän ja viime vuonna kokonaisen maratonin täällä Pyhällä. Äitini ja Kirsimarja juoksivat kokonaiset maratonit - äitille eka maraton ikinä ja Kirsimarjalle eka polkujuoksumaraton ikinä. Paljon ekoja kertoja siis! :D

...... jospa minäkin vaikka ensi vuonna kokeilisin koko maratonia? :)