sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Helsinki10 2019

Jo reilu viikko on vierähtänyt Helsinki10:stä, mutta tässä tulee viimein pieni kisarapsa juoksusta. :) Tavoitteeksi olin alunperin miettinyt 50 minuuttia, koska alkukeväästä suorittamani juoksuohjelman mukaan sen piti olla täysin mahdollinen aika kympille ohjelman loppupuolella. Tavoite tuntui kuitenkin aika kovalta, koska en ollut päässyt toteuttamaan ohjelmaa ilman sairasteluja ja viiden minuutin kilometrivauhti oli tuntunut vetotreeneissäkin koko ajan aika kovalta vauhdilta. Päätin, etten siis ota juoksusta kovin suurta stressiä, ja lähden matkaan rennolla mielellä kuitenkin yrittäen seasonal bestiä, eli 53 minuutin alitusta.

Vappua edeltävä lauantai osoittautui hyvin lämpimäksi kesäiseksi päiväksi, ja lämpöä oli ainakin + 20 °C. Saavuttiin äitini ja siskoni Hillan kanssa Helsinkiin junalla paria tuntia ennen starttia ja käytiin hakemassa kilpailunumerot Forumista sekä syömässä subit. Sitten suunnattiin kohti Senaatintoria, mistä löytyi kilpailun lähtö. Ennen lähtöä aikaa jäi kuvailuun ja tunnelman fiilistelyyn ja käytiin vähän talojen varjoissa kävelemässä, ettei aurinko liikaa vienyt mehuja ennen itse juoksua.

Jäniksiä Senaatintorilla.

15 min ennen starttia porukka alkoi kerääntymään lähtöalueelle, missä jäniksetkit jo olivat asemissaan. Ajattelin kai ensin, että otan alun rauhallisesti ja menin seisoskelemaan 57:30-jäniksen taakse. Havahduin kuitenkin onneksi horroksestani ja hivuttauduin eteenpäin, kunnes lopulta seisoin 50:00-jäniksen takana. En tiedä mitä ajattelin alkuun, kun olihan mulla tavoitteet ja tietynlainen ennätysjahti mielessä. Kympin kisassahan kuuluu juosta alusta asti täysillä ja lopussa niin kovaa kuin pystyy! :) Muuten voi olla vähän vaikea laittaa kaikkea peliin, ehkä. :D Siitä sitten lähdettiin matkaan ja ekat kilometrit taittuivat hienosti jäniksen perässä hilkun alle 5:00 min/km! 5 km kohdalla väliaika oli oman kellon mukaan 24:50. Viimeinkin jo syksyllä himoitsemani 5 km alle 25 min siis toteutui tässä kympin kisan lomassa.

Tapahtuman kuvia, joita olen muokannut. Kuvaaja Pihla Sillanpää. Alkuperäiset kuvat löytyy täältä.

Pian puolivälin jälkeen kuitenkin huomasin jäniksen karkaavan yhä kauemmaksi. Jalat alkoi tuntua jo aika pökkelöiltä, eikä ne liikkuneet niin tiuhaan kun olisin halunnut. Aurinko porotti ja päässä "kiehui", kaikki varjopaikat tuntui hetken helpotukselta. Joku oli pökertynyt maahan ja nainen oli puhelin korvalla auttamassa. Oma eteneminen tuntui lyllerrykseltä ja paljon juoksijoita meni ohi, ja toivoin koko ajan, ettei myöskin 52:30-jänis pian pamahtaisi takaa ohi. Kilometrit tuntui ikuisuuksilta, mutta viimein maali jo häämötti edessä. Yllätyksekseni sieltä irtosi vielä pieni loppukirikin ja kello pysähtyi aikaan 51:39! Virallinen nettoaika 51:36 ja brutto 51:59. Kyllähän mun täytyi olla tyytyväinen, tulihan sieltä kuitenkin se seasonal best, vaikkei ihan 50 min alittunutkaan. Ja jäipä vielä nälkää uuteen yritykseen kenties tälle vuodelle. :D

Kuvailua ennen starttia, ja niin hieno mitali maalissa! ♥

Kaiken kaikkiaan todella hieno ja hyvin järkätty tapahtuma! Reitti oli mahtava, musiikkipisteet piristäviä ja sääkin erittäin upea. :D Ihana myös aina saada kuvia reitin varrelta. :) Ainoa pieni harmistuksen aihe oli varusteiden palautus. Maalissa odotti ainakin 100 metrin jono, joka ei liikahtanut oikein mihinkään suuntaan. Mulla tuli melkoinen kiire junaan, johtuen siitä, että oli pakko vaihtaa paluujuna Tampereelle paria tuntia aikaisemmaksi asuntonäytön takia. Ilman infon ystävällistä naista olisin myöhästynyt junasta, mutta onneksi selvisin säikähdyksellä ja sain tavarini vähän nopeutettuna. Voisin siis hyvillä mielin osallistua uudestaankin, ehkäpä jo ensi vuonna!

Oikea kympin ennätyshän mulla on vuodelta 2015, johon mulla ei vielä pitkään aikaan ole mitään saumoja: 46:24. Täytyy siis toistaiseksi tyytyä näihin seasonal besteihin. :D Hurjaa myös ajatella, että oon juossut puolimaratonin alle 5:00 min/km vauhdilla! Siis nopeampaa mihin nyt pystyn kympillä. :'D No mutta, pikku hiljaa hyvä tulee ja ehkä täältä vielä ponnistetaan vanhoihin tuloksiin ja oikeaan ennätysjahtiinkin joskus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti