sunnuntai 13. helmikuuta 2022

2021 tilastot

Vuosi 2021 ei ollut juoksuharrastuksen kannalta kovin hääppöinen, mitään ennätyksiä tai muuta mullistavaa ei tapahtunut. Toisaalta ei myöskään loukkaantumisia tai muita ikävyyksiä, joten kaiketi tasaisen hyvä vuosi, johon mahtui kivoja hetkiä harrastuksen parissa. En ole koko vuonna noudattanut minkäännäköistä treeniohjelmaa, vaan ihan oman pään mukaan yrittänyt pitää kuntoa yllä. Koronan takia en ilmottautunut keväällä mihinkään kisoihin, mutta loppukesästä päästiin yli vuodella siirtyneeseen Napapiiri-Jukolaan, mikä oli niin ihanaa, että ilmottauduttiin myös Pirkan Hölkkään ja Komia Ilkan Viestiin. Kyllä tapahtumissa kannattaa käydä, niin pysyy innostus tallella.

Edellisinä vuosina mulla on ollut tavoitteena monipuolistaa treenejä, mutta kuten näkyy, aika juoksupainotteista oli meno viime vuonnakin!

Alkuvuodesta hiihtoa kertyi reilu 500 km ja kesällä työmatkapyöräilyn myötä pyöräilyä noin 360 km. Lihaskuntoharjoittelua tuli tehtyä ihan liian vähän kuten myös venyttelyä tai muuta kehonhuoltoa. :/

Juoksua kertyi Garminiin tasan 1000 km.

Alkuvuonna treenit maistui, etenkin hiihto. Ihan loppuvuosi taas oli aika hajanaista tekemistä. Marraskuussa mulla oli viisaudenhampaan poistoleikkaus, kiireitä opintojen kanssa ja muutenkin treenimoti hukassa. Pieni tuollainen "ylimenokausi" ei tosin varmasti tee huonoa, ja sallinkin sen itselleni hyvillä mielin.


Kokonaisuudessaan ei tuo vuosi sen huonommalta näytä tuossa edellisten vuosien jatkeena: 

Tämä vuosi on alkanut puolestaan taas vauhdikkaasti ja mulla on taas kipinää treenata ja hyvä treeniflow päällä! Ilmottauduin juuri Helsinki City Run puolimaratonille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti