sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Viikko Vuokatissa

Moikkelis! Korona jatkuu, opiskelut jatkuu (etänä), viime talven hiihtoinnostus jatkuu. Ja etäopiskelu mahdollisiti mulle ihanan viikon hiihto"loman" Vuokatissa!

Sunnuntaina 6.2. hurautin junalla Kajaaniin, mistä iskä ja äiti noukki mut Vuokattiin. Perjantaina mulla oli ollut kuumetta ja lauantainakin vielä aika huono olo kolmannesta korona-rokotteesta johtuen. Siitäkin kumminkin toivuttiin, vaikka se ei yhtä helpolla mennyt kun eka ja toka rokote, joista tuli vaan käsi vähän kipeeksi. 

No, pääsin kuitenkin sunnuntaina jo pienelle iltahiihdolle äidin kanssa, vaikka keli oli aikamoinen. Tuuli oli kova, lunta pyrytti vaakatasossa ja latu oli mennyt umpeen. Mutta mikäs siinä pimeässä myrskysäässä hitaasti hiihdellen, otsalamppujen valossa :) 

Maanantaina sitten mentiin Vaarakylän lenkki, eli Vuokatinvaaran ympäri, josta matkaa kertyi 32 km. Sekin mentiin hissuksiin matkasta nauttien. Noin puolet ladusta oli eilisen myrskyn jäljiltä ajamatta, mikä hidasti matkaa entisestään, mutta eihän meillä mihinkään ollut kiire.

Hienoimmat lenkit tehtiin keskiviikkona ja perjantaina: Porttivaaran lenkki ja Möykyn lenkki vaarojen päällä. Päästiin ihailemaan upeita lumisia vaaramaisemia vasta-ajetuille laduille ja aurinkokin paistoi!

Vuokatti on kyllä todella kiva talviloman kohde! Latuja riittää, ja jos laskettelusta tykkää, niin siihenkin on mahdollisuus, sekä moottorikelkkailulle, lumikenkäilylle yms... Mulle vaan eniten maistuu murtsikka nykyään. :D


Viikko Vuokatissa:
su: hiihto 1 h 20 min
ma: hiihto 4 h 20 min
ti: hiihto 1 h 15 min
ke: hiihto 3 h 10 min
to: juoksu 1 h 10 min (2 km verkat, 6 x 500 m vetoja 500 m kävely/hölkkäpalautuksilla)
pe: hiihto 2 h 34 min
la: lepo

yhteensä: n. 13 h 50 min, 110 km

Hiihtoa kertyi tänä talvena 400 km. Viime talvena sain kansaan 500 km, mutta toisaalta hiihtelin vielä huhtikuussa Lapissa, toisin kuin nyt tein vikan hiihtolenkin 11.3.

Hiihdon lisäksi olen juossut vähintään 50 mailia (80,5 km) kuukaudessa. Se on mielestäni hyvä juoksutavoite, ja samalla saan kunniamerkin Garmin Connectiin :D

Treenit on nyt alkuvuonna maistunut hyvin, ja Vuokatin viikolla ilmottauduin myös pitkästä aikaa puolimaratonille Helsinki City Runiin 14.5. Jännä nähdä, pystynkö tällä kertaa kahden tunnin alitukseen! Nähtäväksi jää, mutta innolla lähden kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti