lauantai 4. kesäkuuta 2022

Helsinki City Run 2022

Toukokuun puolivälissä uskaltauduin pitkästä aikaa puolimaratonille testaamaan kuntotasoani kunnolla. Edellisen kerran juoksin puolimaratonin syyskuun puolivälissä 2019 Tampere Puolimaratonilla, eli olihan tässä jo taas yli 2 ja puoli vuotta taukoa, vaikka puolimaratonia aina lempparimatkakseni kutsunkin. 

Kyseisellä Tampere Puolimaratonilla mulla meni juoksu ihan penkin alle, ja siitä taisi jäädä vähän kammo, eikä ole yhtään huvittanut juosta puolimaratonia ennen kuin nyt. Muutenkin nyt on ollut pitkästä aikaa sellainen fiilis, että kunto on ihan hyvä ja kahden tunnin alitus mahdollinen. Jotenkin, kun on juossut katupuolimaratoneja jo niin monta (7), niin ei huvita mennä vaan tallustelemaan, vaan haluaa sitten jonkinlaisen onnistumisen kokemuksen sieltä.

No, tänä keväänä on ollut pitkästä aikaa sellainen fiilis, että kunto on jopa vähän kehittynyt ja lenkkeily on tuntunut kivalta ja helpolta. Silti vähän epäilin itseäni, että onko se 2 tunnin alitus liian kova tavoite. Tein reilu viikkoa ennen pääpäivää 10 km testilenkin puolimaratonin tavoitevauhdilla eli 5:41 min/km, ja tällaiset fiilikset oli tuon kyseisen lenkin jälkeen:

"Olipa rankkaa. Taitaa jäädä haaveeksi 2 h alitus. Tosin kisaboosti ja tasaisempi reitti saattaa auttaa. Se on siinä ja siinä miten käy, nähtäväksi jää."
Olin juuri Helsinki City Running Day -viikolla Helsingissä, koska yksi tentti piti käydä tekemässä yliopistolla. Hilla tuli perjantaina illalla mun seuraksi ja lauantaina aamupäivällä lähdettiin yhdessä kohti kisa-aluetta. Käytiin matkalla ihailemassa kirsikkapuiden kukintaa Roihuvuoren Kirsikkapuistossa, ja sitten meille tuli vähän kiire kisapaikoille. :D Jotenkin kisa-alue oli tosi epäselvä, eikä meinattu löytää numeroidenhakupaikkaa, mutta lopulta löydettiin se ja ehdittiin vielä hakea läheisestä marketista lounaaksi salaatit, jotka syötiin lähtöalueen vieressä rotvallin reunalla istuen.


Lähtöä ei kauaa tarvinnut odotella, ja näin olen kirjoittanut juoksusta juuri juoksun jälkeen:
"Laitoin kellon päälle ennen lähtöviivaa, joten en tiennyt tarkalleen reitillä mun aikaa (unohdin katsoa lähtöviivaa ylittäessä kelloa). Koko ajan pysyin kuitenkin jotakuinkin tavoitevauhdissa ja fiilis oli hyvä! + 14 °C tuntui välillä tukalan kuumalta, kun aurinko paistoi suoraan. Alku oli ehkä vähän kankea. 12 km kohdilla tuli flow, ja luulin jo että pääsen hyvinkin alle 2 h. Sitten vikoilla kilsoilla väsähdin jonkin verran, eikä oikein mitään loppukiriäkään irronnut. Mutta hyvä tasainen juoksu! Ja erittäin tyytyväinen olen, kun pääsin näin lähelle tavoitetta, johon en ees täysillä uskonu pystyväni!!"

Elikkäs joo, ihan en päässyt tavoitteeseen, vaan aikaa meni 2 tuntia ja 6 sekuntia. Olin aikaan silti tosi tytyyväinen, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Vähän petyin, kun näin virallisen ajan ekan kerran, koska tiesin että olin todella lähellä 2 h alitusta, mutta eipä tuo nyt kauas tosiaan jäänyt.

Nyt alkaa olla koulujutut tälle vuotta taputeltuna ja vietän koko kesän Tampereella vanhassa työpaikassa K-Marketissa töitä tehden. Tosin, mun pitäisi yksi kurssi vielä kesän aikana suorittaa, ja muutenkin, kun en lomaa erikseen pidä, niin olen sopinut että teen vain 4 päiväistä työviikkoa koko kesän. Jää aikaa enemmän sitten lenkkeilyynkin ;)

Katsotaan, pääsenkö syksyllä parantamaan puolimaratonin aikaa pitkästä aikaa alle kahden tunnin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti